Suomalaisia huoltoasemaketjuja

Huoltoasemien määrä Suomessa on jatkanut laskuaan jo vuosikymmenien ajan, etenkin miehitettyjen asemien osalta. Samalla myös huoltoasemaketjuja on hävinnyt katukuvasta. Yksi syy ovat kiristyneet ympäristömääräykset, joiden myötä vanhojen asemien uudistaminen ei ole ollut kannattavaa. Huoltopalvelut ovat keskittyneet yhä enemmän merkkihuoltoihin tai erikoistuneisiin ketjuihin. Viime vuosina myös kauppojen aukiolojen vapautuminen on syönyt tärkeää oheismyyntiä. Isot neljä ovat… Jatka lukemista Suomalaisia huoltoasemaketjuja

Julkaistu
Kategoria(t): asemat

Gulf huoltoasemat

Gulf on amerikkalainen öljy-yhtiö, jonka jakelutoiminta Suomessa alkoi jo 1920-luvulla. Se ei kuitenkaan täällä onnistunut saavuttamaan asemaa suurimpien polttoaineketjujen joukossa. Gulf poistui Suomesta kokonaan 70-luvulla, mutta on brändinä sittemmin palannut yksittäisille jakelupisteille US-Parts-Finn-Am Oy:n lisenssillä. Vaikka Gulfilla suomalainen autoilija enää pääsee tankkaamaan, tunnistavat kaikki varmasti firman logon. Oranssi ja taivaansininen ilme on ollut näkyvästi esillä… Jatka lukemista Gulf huoltoasemat

Julkaistu
Kategoria(t): asemat